Vaikka selkä kipeä onkin, ei sieltä röntgenissä löytynyt murtumia tai muuta vakaavaa. Kyseessä pitäisi olla siis ihan lihasvamma, josta pääsee eroon muutaman päivän levolla. Lepoloma Italiassa ensi viikolla auttanee tähän vaivaan varsin hyvin...
torstai 29. maaliskuuta 2007
Sairaslomaa
Eilen käytiin testaamassa uutta paikkaa laskukohteena. Vuorossa oli Schlick 2000. Ei mikään erikoinen paikka, ei järin iso tai muutenkaan vaikuttava. Eipä meillä ollut kyllä uutta luntakaan tarjolla tällä kertaa, mikä varmasti vaikutti hieman mielikuvaan. Eikä se päivä päättynytkään kovin hyvin. Heitin hissijonossa pelleillessäni selälleen ja kaaduin jotenkin sopivasti, niin että yläselkä lapaluiden välistä otti vähän osumaa. Lääkärireissu.
Vaikka selkä kipeä onkin, ei sieltä röntgenissä löytynyt murtumia tai muuta vakaavaa. Kyseessä pitäisi olla siis ihan lihasvamma, josta pääsee eroon muutaman päivän levolla. Lepoloma Italiassa ensi viikolla auttanee tähän vaivaan varsin hyvin...
Vaikka selkä kipeä onkin, ei sieltä röntgenissä löytynyt murtumia tai muuta vakaavaa. Kyseessä pitäisi olla siis ihan lihasvamma, josta pääsee eroon muutaman päivän levolla. Lepoloma Italiassa ensi viikolla auttanee tähän vaivaan varsin hyvin...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Suomesta lähetetään sairaanhoitaja välittömästi hoitamaan loukkaantunutta lautailijaa! Koita kestää vielä pari päivää. :)
Toivottavasti Suomesta lähetetty sairaanhoitaja on tehnyt hyvää työtä ja sitä ollaan taas iskussa. t.IS
Kyllä sairaanhoitaja teki loistavaa työtä ja selkä on huomattavasti paremmassa kunnossa :)
Lähetä kommentti