Eilen siis koko homma alkoi. Vähän kahvitteluja ja buffettia infojen välissä. Iltapäivästä sitten kierrettiin viralliseen oppaan kanssa vanhassa kaupungissa, kirkoissa, museoissa, yms. missä sitä oppi yhtä sun toista Innsbruckin ja Itävallan historiasta. Hyvä että tuli osallistuttua, koska ei varmasti tulisi itekseen lähdettyä vastaavanlaiselle city tourille. Kuvassa keisari Maximilian I:n esi-isät pronssipatsastelevat hänen hautansa vierellä.Illasta tuli sitten lähdettyä käymään olusilla paikallisessa pubissa sunnuntaisella laskureissulla tavattujen suomalaisten kanssa. No, loppujen lopuksi niitä suomalaisia löytyi täältä meidän seitsemän MCI:llä opiskelevan lisäksi melkein tusina kappaletta. Ollaan siis tehokkaasti edustettuina!
Tänään virallisessa ohjelmassa piti alunperin olla reissu Nordkettelle, eli tuonne vuorijonon huipulle. Sää oli kuitenkin sen verran heikko, että se reissu peruttiin ja sen sijaa lähdettiin käymään Crystal Worldissä. Swarovskin kritsalli on täältä kotoisin ja tehdään edelleen täällä ja Crystal World on Swarovskin 100-vuotisjuhlan kunniaksi perustettu museo (perustettu siis 1995). Siellä nähtiin sitten toinen toistaan isompaa ja kalliimpaa kristalliviritystä.
Olipa kieltämättä aika huikea paikka! Esimerkiksi alemman kuvan kristalli ei ole mikään pikkukivi, vaan maailman suurin leikattu kristalli, halkaisija sillä on jotain puolen metrin luokkaa...Olipa siellä kymmenisen metriä ja reilut 40 metriä pitkä leikatuista kristalleista tehty seinäkin. Aika halpaa.Huomenna sitten olisi aika valita kursseja ja alkaa ihmettelemään, että mitenkäs se saksan kieli tuonne pääkoppaan uppoaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti